Silloinkin aurinko paistoi korkeammalta

Pieni kylä

Samuli Kinnari

Kunnanjohtaja Keijo Niemi tuskaili paperipinkkansa takana pienessä virkahuoneessaan virastotalon yläkerroksen perällä. Hän oli juuri palannut pitkältä sairaslomalta. Selkä oli vihoitellut pitkään. ”Perkeleen tuoli”, kunnanjohtaja ähisi ja puhisi. Kenties virastotalolle joskus saataisiin paremmat ahterinaluset. ”Vaikka sellaiset Alvar Aallon letkeät nojatuolit”, Niemi huuteli huoneeseensa hiippailleelle elinkeinotoimensihteeri Jukka Alaselle. Ilta-auringon kajastuksessa viraston ikkunasta välkkyi kahden hikisen otsan kimallus. ”Täällä me työmyyrät vain aherramme. Miksei meistä pidetä, Keijo?” huokaili Jukka Alanen kunnan päämiehelle. ”Enpä tiedä, enpä tiedä. Enkä oikeastaan välitäkään, kunhan vain liksa virtaa”, Niemi röhötti päälle. Kunnanjohtaja oli kääntynyt elinkeinotoimensihteeriin selin ja katseli hiljaa valokuvaa. Siinä oli Keijo Niemen lisäksi kaksi kunnanvaltuutettua. ”Ne olivat aikoja.”

Hirvilahden kunnan läpäisee persoonallisesti Kunnantieksi nimitetty väylä. Mutkainen asfalttipolku lähtee Valtatieltä ja kaartaa Poutajärven suojaisen Hirvilahden ohitse. Ainakin kylän nassikoiden mielestä tie tuntuu jatkuvan ulkomaille. Ihan niin pitkä ei Kunnantiekään sentään ole.

”Tuopas ne hedelmälaatikot tänne”, vinkkailee Kunnantien varressa häärivä kauppias Reijo Kuoppala myymäläpäällikkö Irma Tilkkoselle. Kuoppala on hiljattain muuttanut kauppoineen upouusiin toimitiloihin. Hän on perinteikkään Elannon myymälän lopetettua Hirvenlahden kahdesta kauppiaasta mahtavampi ja ainakin mummojen mukaan pidetympi. ”Helkkarin musiikki karkottaa asiakkaat”, Kuoppala tiuskii ja katsahtaa naapurin liikehuoneistoon. Pieni toimisto on sisustettu menevästi, mutta modernit ratkaisut ovat sittemmin jääneet päivittäisen kiireen suomien nauhojen, laatikoiden ja paperinippujen alle. Radio Hirvilahden Soundin studio on toiminut Kuoppalan naapurissa vasta muutaman kuukauden. Siinä ajassa kauppiaan hermot ovat menneet riekaleiksi ja suhteet kylän pohattaan Pekka Yli-Kieppiin kuumenneet.

”Tuolta ruukkupatsaalta vaan ajelet eteenpäin ja Kieppiön asuinalueelta vaan jatkat suoraan. Pari kilometriä isoatietä ja sitten käännyt metsätietä vasemmalle”, huutelee Seivosen Lyyli ajo-ohjeita mustapukuiselle miehelle kirpeässä pakkasessa. Neuvot johdattavat miehen auton Pekka Yli-Kiepin omakotitalolle, joka seisoo yksinäisenä kauniin metsän keskellä, melkein kallion laella.

Sisällä räiskyy takkatuli. Isäntä kohentaa hiillosta ja leikkivät tulenkasvot kajastuvat olohuoneen seiniin. Yli-Kieppi avaa parvekkeen oven ja astuu ulkotasanteelle. Hän tarttuu kaksin käsin pyöreään kaiteeseen ja katsoo metsän yli. Etuvasemmalla hän erottaa Hirvilahden sellutehtaan piipun ja hieman lähempänä Koiton neuleen teollisuuslaitoksen. ”Minä olen aika mahtava mies”, pesunkestävä liikeguru pohtii. ”Omistan kiinteistöjä, K-lähikauppa Purnun, kiinteistönhuoltoyhtiön ja paikallisradion”, Yli-Kieppi laskeskelee pääomistuskohteitaan. ”Kunnan johdon kanssa kun vielä pääsisin yksimielisyyteen liiketoimistani. Ne pirskatti vieköön savustavat kaikki yrittäjät pois Hirvilahdelta.”

Yli-Kieppi on erityisen kiinnostunut hankkimaan itselleen lisää tonttimaata. Hän haluaisi rakentaa omakotitaloja myyntiin uudelle asuinalueelle. ”Sille samaiselle, josta huhuttiin sen yhden sihteerin jo hankkineen itselleen pilkkahintaisen maa-alueen. Vaan minulle eivät myy! Eipä kannattasi niskuroida vastaan”, Yli-Kieppi uhoaa hetken, kunnes muistaa kahvinkeitonkin olevan kesken.

Paikallislehtien palstoilla Hirvilahden ilmapiiri ja kunnan johdon toiminta ovat kirvoittaneet keskustelua muutaman viikon ajan. Puheet ovat hiljalleen laantumassa. Rauhallisuuteen Yli-Kieppi suhtautuu erityisellä varovaisuudella. ”Vielä minä pistän palkeilla lisää liekkejä”, mies manaa ja puhaltelee takan hiillokseen. ”Kirjoitan taas yleisönosastolle kateellisuudesta ja panettelusta. On se ihme hommaa, ettei saa rauhassa asua ja yrittää. Aina ollaan poikkiteloin. Jos ei kunnanjohtaja, niin ainakin elinkeinotoimensihteeri tai viimeistään naapurit ja kanssaihmiset. Sama kiittämätön sakki, jolle olen vuosia yrittänyt töitä järjestää.”

Hirvilahden keskustan läpi vilahtaa vaaleankellertävä Opel Kadet. Ohjaimissa istuu hetki sitten Lyyli Seivoselta reitin Yli-Kiepin talolle pyytänyt mustapukuinen mies. Hän on itsekin liikemiesten jaloa sukua. Kovissa liemissä keitetty kaupanhieroja, jonka mielessä kasvoi kuningasajatus voimien yhdistämisestä Hirvilahden mahtavimman miehen kanssa. Naapurikunnissakin Yli-Kieppi on kyllä pelätty, muttei välttämättä kovinkaan arvostettu. Hän ei nauti luottamusta, sillä kerran rehellisyyden julistaja on itsekin hairahtanut. Kauniit ajatukset ja teot eivät ole voineet pyyhkiä kaikkia likoja pois Pekka Yli-Kiepin paidanrinnukselta.

Liikuntasihteeri ravaa vikkellään virastotalon portaat ylös ja säntää suoraan kunnanjohtajan huoneeseen. Niemi on edelleen selin uppoutuneena muistoihinsa ja elinkeinotoimensihteeri Alanen katsoo äimistyneenä tulijaa. ”Nyt oli Keijo viimeinen kerta kun tällaista suunnittelet”, Pirkko Mäki huutaa kunnanjohtajalle ja iskee leveään pöytään pari niitattua paperiarkkia. Ne sisältävät säästöohjelmia. Kunnan monitoimihallikin on vähintään yksityistämisuhan alla. Liikuntasihteeri kihisee kiukusta. ”Älä suotta vouhota, Pirkko hyvä”, kunnanjohtaja toteaa vihaiselle naiselle, joka jo aikoo tehdä lähtöä. ”Kyllähän me aina jotain keksitään.” Liikuntasihteeri oli jo ulkona.

Vuosikymmen sitten Hirvilahdelle rakennettiin innokkaasti uutta. Tänä iltana kevättalven lumikuuro leijui nuupahtaneen kunnan heikkoa ilmapiiriä lievittämään. Ennen osattiin ehkä paremmin. Silloinkin aurinko paistoi, mutta korkeammalta.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Tuoreimmat