Liikunta otetaan huumorilla

Rasia

Mika Hyssi

Päivittäistä elämäämme helpottamaan on keksitty auto, tietokone ja kodinkoneet. Nykyään ei tarvitse kävellä töihin, käydä pankissa eikä liioin vaivata taikinaa käsivoimin. Liikunnasta on tullut ilmiö, jota vältellään ja vihataan. Onhan hyvin inhottavaa juosta kesäkuumalla, turhauttavan hien katkun ärsyttäessä silmiä ja hengitysteitä.

Kyösti Jäppinen kertoo kärkevästi artikkelissaan Koulu tuottaa pehmopoikia puolustusvoimiin (Sotilasaikakauslehti 9/1997), miten yhteiskuntamme on rappeutumassa. Perusongelmana hän mainitsee vanhempien välinpitämättömyyden lapsensa liikkumisesta ja hyvinvoinnista. Nykyajan vanhemmat eivät opeta lapsillensa terveitä elämäntapoja, eivätkä kehota lapsia liikkumaan – päinvastoin. Vanhemmat hemmottelevat ja tekevät kaiken lastensa puolesta. Olo on kuin parhaammalla naistenmiehellä, jonka ympärillä hyörii koko ajan palveluja tarjoavia. Lapsista välitetään ja pidetään, mutta he eivät saa tehdä mitään. Aivan kuin vanhemmat eläisivät lapsuutensa uudelleen ja yrittäisivät korjata menneisyyden haavoja.

Pieni lapsi haluaa leikkiä eikä malta pysyä hetkeäkään paikallaan. Lapsen varttuessa liikunta jää vähemmälle. Silloin vanhempien olisi aika näyttää lapselle oikea suunta. Patistaa liikkumaan. Kertoa liikkumisen tärkeydestä. Harrastaa liikuntaa ja näyttää lapselle, miten hyvältä tuntuu liikkua. Mutta ei, kuvioon astuu mukaan koulu. Laitos, jossa vartutaan aikuiseksi. Laitos, jonne pääsee ilmaiseksi linja-autoilla ja takseilla. Vanhemmat eivät patista liikkumaan vaan opiskelemaan. Nykyään opiskeleminenkin on liikuntaa tärkeämpää, vaikka vain terveet elämäntavat auttavat ihmistä jaksamaan elämän karikkoisessa valtakunnassa. Vaikka opiskelisi äidinkielen opettajaksi, siitä ei saa kaikkea irti ilman ulkoilua, liikkumista. Ilman liikuntaa ihmisestä tulee lihava, jota ilkutaan. Ilkkuminen johtaa huonoon itsetuntoon, pelkotilaan. Syöksykierre on valmis.

Yleissivistävän koulun luulisi tarjoavan viikossa tuntikaupalla liikuntaa. Mutta koululiikunnasta on tullut lähinnä huono vitsi. Kaksi tuntia liikuntaa viikossa ei riitä edes kunnolliseen alkuverryttelyyn. Uimassa käydään korkeintaan kerran lukukauden aikana ja vaativia lihaskuntotestejä tehdään aniharvoin. Liikunnan sijasta kouluissa panostetaan kielikursseihin ja hyviin tapoihin. Asia on kuten Jäppinen artikkelissaan kertoo: ”Henkisestä kasvusta on huolehdittu, mutta heikon kuoren sisällä ei vahvasta hengestä ole kauan iloa.” Pitäisihän päättäjien tietää, että vain kunnollisella liikunnalla ihmisestä tulee vireä ja ennen kaikkea oppimishaluinen.

Koulut panostavat yhä enemmän valinnaisiin kursseihin. Yläasteelaiset voivat nykyään valita haluamiaan kursseja aina astrologian perusteista englanninkieliseen kotitalousoppiin. Liikunnallisia kurssejakin on muutamia tarjolla, mutta keilailu- ja opi golfia kuukaudessa -kurssit tuskin vaativat kovin urheilijamaisia suorituksia. Kyösti Jäppinen kertoo myös, että lukiolaki ja ammattikouluja koskeva laki ovat unohtaneet liikunnan muiden oppiaineiden joukosta lähes kokonaan. Suosiotaan kasvattaneessa lukiossakin on vain pari pakollista liikuntakurssia. Vapaaehtoisia kursseja valitsee vain liikuntaa erityisesti harrastavat. Majuri Jäppinen korostaa, että liikuntatuntien vähyys kostautuu erityisesti miehillä heidän mennessä varusmiespalvelukseen.

Kouluilla on satojentuhansien markkojen urheilukentät ja -salit, joissa voi pelata jääkiekkoa, tennistä, jumpata – lähes mitä vaan. Mutta suuren osan ajasta kentät ovat käyttämättöminä. Suurimpana syynä on, että kuntien rahat eivät riitä opettajien palkkoihin. Tällöin kentät saavat rappeutua rauhassa, jolloin ylläpitokustannukset kasvavat entisestään. Tästä voisikin vetää kärkevän johtopäätöksen: Ilman rahapolitiikkaa ja turhaa byrokratiaa liikunta voisi tänä päivänä olla sen ansaitsemassa arvossa.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat