Isot kalossit

Pieni kylä

Samuli Kinnari

Alkukesä oli Hirvilahden seudulla ollut lähtemisten aikaa. Elinkeinotoimensihteeri Jukka Alanen sai tarpeekseen ja hakeutui töihin naapurikaupunkiin. Suvivirren soitua ala-yläaste-lukion ovet alkoivat paukkua opettajien löydettyä uusia työpaikkoja. Jäipä joku eläkkeellekin. Myös naapurikaupungissa Kukkaniityssä tapahtui.

Hirvilahti ja Kukkaniitty ovat läheiset rajanaapurit. Kaupassa käydään rajojen yli ja yhteistyö toimii ainakin ajatuksissa. Yli sata vuotta Kukkaniityn Sanomat on tarjonnut tietoa hirvilahtelaisillekin. Lehti on tiukasti pienen piirin hallinnassa. Jos sisäänpäin lämpiävän poppoon sattuu suututtamaan, voi saada kenkää.

Kukkaniityn Sanomien toimitalossa kaupungin keskustassa oli hiostava tunnelma. Osa toimittajista kulutti aikaansa kahvihuoneessa juoruamalla. Jokunen pakersi työpisteensä ääressä ja yritti vääntää tekstiä uuteen painotuotteeseen. Toimitussihteeri Ilpo Ojala ei tehnyt enää töitä lehden eteen. Hänen huoneessaan oli pari ruskeaa pahvilaatikkoa. Niiden takaa kuului kovan huhkinnan ääniä. Ojalalle oli juuri ilmoitettu, ettei hänen palveluksiaan enää tarvita. ”Mitä minäkin tein?”, toimitussihteeri pohti itsekseen. ”Ehkä se olikin kiinni siitä, etten tehnyt mitään”, hän oivalsi.

”Lehti on tiukasti pienen piirin hallinnassa.”

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat