Tarina päättyi

Kolumni

Samuli Kinnari

Mouhijärven osuusmeijerin ovet sulkeutuivat tällä viikolla. Perinteikäs yhtiö kärsi listeriabakteerin aiheuttamista ongelmista koko viime kevään ajan. Pelkästään pöpöhysteriaan ei MOM kuitenkaan kaatunut.

Meijeriala on tiukasti kilpailtu. Pienet maidonjalostajat ovat jääneet auttamattomasti suurten jalkoihin. Mouhijärven osuusmeijeri investoi viime vuosina rajusti. Tuotantovälinehankintojen lisäksi yhtiö osti Selkeen kartanon, josta nyt toivotaan hyvää hintaa. Meijerillä on velkaa yhteensä parikymmentä miljoonaa markkaa. Velkojia ovat pankkien ohella maitotilat.

Meijerin loppuminen on voimakas isku Mouhijärven kunnalle. Yhtiö työllisti suoraan 30 henkilöä. Välillinen ahkerointi mukaan luettuna meijeri antoi leivän 60 ihmiselle. Hankalassa raossa ovat tuotannossa työskennelleiden lisäksi liikennöitsijät, jotka ovat ajaneet yhtiön ajoja. Paitsi kunnan suurin yksityinen työllistäjä, meijeri oli Mouhijärvelle myös merkittävä tunnettavuustekijä. Maitopurkit ja voipaketit ovat tehneet pirkanmaalaispitäjän tutuksi ympäri Suomea.

Mouhijärven osuusmeijerin loppumisen yhteydessä yhtiön mahdollisesta jatkamisesta ei ole puhuttu laisinkaan. Eikä ihme. Taloudellisiin vaikeuksiin romahtaneesta yhtiöstä saa paljon muhevammat juorut ja jutut kuin sellaisesta, joka pyrkisi vielä nousemaan.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat