Ei aa

Fisurannan Fiske

Tanja Kallio

Rikkaan isän sällinä sain oman huushollin jo parikymppisenä. Silloin naapuripirtissä asusti joku tärkeilevä professurska. Ja kaiken kukkuraksi engelsmanni.

Tämä prohvessoori puhui hieman hoono soomi. A-kirjainta äijä ei pystynyt ääntämään mitenkään. Aasta tulikin ei.

No tämä professori sitten lähti metsälle mutta kompastui kantoon ja kaatui suoraa päätä kusiaispesään. Kauhusta kankeana nero huusi: ”Eipuei! Eipuei!” Eihän tuollaista avunhuutoa ketään ymmärtänyt (paitsi minä, mutta en silloin ollut paikalla) – proffa kun oli hyvinkin eristäytynyt.

Professori lähetettiin hullujenhuoneelle ja sielläpä hän eli elämänsä loppuun saakka. Kun kerroin tämän tarinan Teresalle, sain mitä olin aikaisemminkin saanut: kunnon haukut ja luuvitosesta.

Silloin tiesin, että ehkä minun olisi pitänyt kertoa kaikille, että professorin ääntämys ei ollut kaikkein parhainta – ja oivalsin, että Teresa oli minuun uhkaavalla tavalla lätkässä.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat