Rehtorille patsas

Pieni kylä

Samuli Kinnari

Syksyinen viima puhalsi Hirvilahden keskustan teillä ja pöllyytti kesän viimeisiä tomuja ympäriinsä. Lapset olivat palanneet kouluun ja vähäiset kesäasukkaat matkanneet kaupunkiin. Kylä valmistautui paneutumaan talviunille.

”Ja sehän ei muuten käy!” kuului jämäkkä huuto Hirvilahden rumpuopiston rehtorinkansliasta. Ääni kaikui kivisen rakennuksen käytävillä pitkään. Sen voima oli mahtava. Siivoojan luuta sai roimasti lisää vauhtia, kapulat hikosivat rumputunnille saapuneiden penskojen käsissä ja talonmiehen verkkaisesti käyvät askeleet tihenivät sanojen tahdissa.

Rehtorinkanslia oli tila, johon saavuttiin nöyrinä ja kunnioitusta osoittaen. Massiivisen pöydän takana istui kaksimetrinen miehenköriläs. Lähes kaikki kutsuivat häntä rehtori Jokiseksi. Poikkeuslupa puhuttelukäytäntöön oli myönnetty ainoastaan miehen vaimolle Raija Jokiselle sekä pariskunnan pojille, Kaarlo ja Aleksi Jokiselle. Mutta se ääni… Perimmäisen komeron perillä vielä kaikui rehtorin kieltävä vastaus vaimon pyyntöön käydä kotimatkalla kaupassa. ”Mä mikään kauppa sille ole”, Jokinen hymisi huoneessaan.

Rumpuopiston rehtori oli henkilö, jonka olemuksesta liikkui Hirvilahdella monenlaisia huhuja. Erään legendan mukaan hän oli voimakkaasta julkikuvastaan huolimatta sisältä hyvin hauras. Oli hetkiä, jolloin massiivinen basso ei jyrissyt kauhakuormaajan lailla.

Kylän juorukellona tunnetun Lyyli Seivosen kertoman mukaan Jokisella oli tapana teipata partaansa. Rehtori nimittäin oli todennut, ettei edes uusimmilla kolmiteräisillä höylillä saanut aikaan hänen hipiälleen sopivaa ajotulosta. Niinpä hän oli päättänyt ryhtyä pörröisen parran kantajaksi. Seivonen kertoi naapurin Jaakkosen kerran nähneen, miten Jokinen partateipit törröllään oli kulkenut verkkarit päällä pitkin Hirvilahden katuja. Lenkkeilyasu olikin rehtorin mielipukine. Häntä ei milloinkaan nähty puvuntakki päällä. Taannoisen ministerivierailunkin Jokinen oli hoitanut tuulipuvussa.

Seivonen tiesi myös tarinasta, jonka mukaan rehtori Jokinen tapasi ajella vapaa-aikoinaan Volvollaan ympäri Suomea. Matkoilla hän pysähteli tanssipaikoissa ja suuremmissakin konserttisaleissa esittämässä Westerlundia. Hernerokkayhtyeen tunnetuksi tekemä kappale kirposi Jokisen äänihuulista itse flyygelillä säestäen. Rehtori nautti, kun hänen suuret kouransa lipuivat mustavalkoisilla koskettimilla. Plimputus hiveli paukkeeseen tottuneita korvia. Onnellisen pianonomistajan tarina on jo monilla paikkakunnilla kuultu. Seivosen mukaan Jokisen biljardikerho on innovaattorinsa taidoista niin innostunut, että on jo ryhtynyt puuhaamaan patsasta rehtorille.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat