Parempaa palvelua

Kolumni

Samuli Kinnari

Vammalan kirjasto on huhtikuussa neljänä sunnuntaina auki. Kokeilu on tervetullut. Siitä kiittävät varmasti varsinkin lehtiä lueskelevat.

Suomen kirjastoissa kirjattiin viime vuonna noin 400 000 käyntiä vähemmän kuin edellisvuonna. Syykin on selvä. Kuntien säästöleikkuri on sahannut osansa myös kirjastojen määrärahoista. Erityisen tuskainen tilanne on pikkupitäjissä.

Äetsän pääkirjasto on avoinna viitenä päivänä viikossa. Työssä käyvillä ja opiskelijoilla on mahdollisuus poiketa katselemassa hyllyjä vain maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tiistaisin ja torstaisin kirjaston ovet suljetaan jo neljältä iltapäivällä. Aukioloaikoihin pitäisikin ehdottomasti saada parannuksia. Palvellakseen paremmin, kirjasto voisi olla maanantaista perjantaihin avoinna joka päivä vähintään iltakahdeksaan ja viikonloppuna ainakin lauantaisin muutaman tunnin puolenpäivän molemmin puolin. Myös lainaamon Dingo-aikaan jässähtänyt levyosasto kaipaa uusia tuulia.

Huolimatta aukioloaika- ja kokoelmapuutteista Äetsän pääkirjasto on pysynyt kiitettävällä tavalla kiinni kehityksessä. Maksuton internet-yleisöpääte on ollut kävijöiden käytettävissä jo hyvän tovin.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat