Hiljaa hiipuen

Kolumni

Samuli Kinnari

Äetsän viimeinen postikonttori sulkee ovensa vuoden lopussa. Kirjeitä ei kuitenkaan tarvitse kiikuttaa naapurikuntiin saakka. Posti nimittäin muuttuu yrittäjävetoiseksi eli asiamiespostiksi. Kenties jälkimmäinen on liian kolkko nimitys käytettäväksi.

Yrittäjävetoinen posti kuulostaa asiamiespostiin verrattuna perin vetävältä, jopa nykyaikaiselta. Kaikkiallahan korostetaan itse itsensä työllistämisen merkitystä. Yrittäjävetoisuuden liittäminen postiin kuitenkin kuulostaa ärsyttävältä. Nimitys syö laitoksen uskottavuuden viimeisiä rippeitä.

Tällä kertaa Suomen Posti Oy supistaa toimintojaan yllättävän vähäisen hälinän saattelemana. Kun Kiikan posti muuttui asiamiespostiksi pari vuotta sitten, oli meteli valtaisa. Kyläläiset meuhkasivat konttorin säilyttämisen puolesta pitkään ja hartaasti.

Kenties Postin toimintaan on kyllästytty. Konttoreita on suljettu viime vuosina niin paljon, ettei kukaan enää jaksa kommentoida uusia supistuksia. Hälinän sijaan on alettu esittää hiljaisia toiveita, jotta Postille löytyisi varteenotettava kilpailija.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat