Kukka puurtajille

Kolumni

Samuli Kinnari

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Juhlahetkensä äidit ovat todella ansainneet. Vaikka isien roolia lasten hoidossa onkin viime aikoina korostettu, tekevät naiset useimmiten raskaimman työn.

Äidin ja lapsen suhde on ainutlaatuinen. Alkaahan se jo ennen kuin pienokainen näkee päivänvalon ensimmäistä kertaa. Mielenkiintoista on havaita, että toisaalta äitejä ja tyttäriä pidetään läheisempinä kuin äitejä ja poikia. Jaottelu on sukupuolisidonnainen. Toisaalta melkein huomaamatta puhutaan samaan aikaan äidin pojista ja isän tytöistä. Kliseisillä lausahduksilla tuskin lienee sen suurempaa merkitystä, mutta kuvaavat ne perhesuhteita, niiden historiaa tai yleisiä käsityksiä ainakin jonkin verran.

Hellapoliisina toimiva kotiäiti on kaukana uranaisen ihanteesta. Ääripäitä ei voi pistää paremmuusjärjestykseen, vaikka toiset kovin yrittävätkin. Työelämässä mukana oleminen tai kotiin jääminen ovat henkilökohtaisia valintoja, joita tulee kunnioittaa. Äitiä ei tee huonommaksi tai paremmaksi myöskään parisuhteen muoto tai sinkkuus.

Äitienpäivän kynnyksellä Sopuli haluaa ojentaa ruusun kaikille äideille. Onnea.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat