Asenteita pitäisi muuttaa

Kolumni

Samuli Kinnari

Perheväkivaltaa esiintyy Suomessa edelleen huolestuttavissa määrin. Toisen vahingoittaminen koskettaa sekä uhria että tekijää, mutta myös teon nähneitä sekä monien ammattien edustajia. Erityisen haavoittuvia ovat lapset. Ikävä rähiseminen pitäisi saada loppumaan.

Perheväkivalta on valitettavasti edelleen salaisuus yhteiskunnassamme. Tapahtuneen ottaminen puheeksi ja keskustelu väkivaltaan liittyvistä tunteista koetaan vaikeaksi. Hiljentymiseen vaikuttaa suuresti ympäröivän maailman asenne. Perhettä ja väkivaltaa ei haluta yhdistää, vaikka tapahtuneet todistaisivat toista. Yhteiskunnan toiminnan ansiosta moni uhri voi täysin syyttä kokea olevansa syyllinen. Jokainen voikin kohdallaan miettiä, miten suhtautuu perheväkivaltaan. Hymistelläkö edelleen hiljaa vai katsoa totuutta silmiin? Asenteet kaipaavat muokkaamista.

Perheväkivallan harjoittajien motiiveja ei voi kuin kummastella. Ovat he sitten heikkoja tai vahvoja ihmisiä, on heillä kuitenkin ongelmia.

Kaivattua tietoa perheväkivallan kohtaamisesta on saatavilla. Lasten Keskus on kustantanut Tiina Holmbergin kirjoittaman Lapset ja perheväkivalta -oppaan sekä Saara Laihon kirjoittaman ja Johanna Moision kuvittaman Urhea Pikku-Nalle -kuvakirjan. Opukset toimivat apuvälineinä lasten vanhemmille, lastensuojelun ammattilaisille ja muille lasten kanssa työskenteleville.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat