Laimea äänestysinto

Kolumni

Samuli Kinnari

Kunnallisvaalit lähestyvät. Ehdokaskosinta ja linjojen vetäminen on hiljalleen alkanut myös Äetsässä. Toivottavasti tällä kertaa uurnilla käydään ahkerammin kuin viimeksi.

Neljä vuotta sitten toimitetuissa kunnallisvaaleissa äänestysinto oli erittäin laimea. Syytä aktiivisuuden puutteeseen ei tarvitse kauaa pohtia. Äänestämässä ei käyty, koska politiikka koetaan etäiseksi ja turhaksi. Valitettavasti passiivisuuteen tuudittautuminen on jatkunut.

Äänestämättömyyden ja yleisen mielipiteen välillä on selkeä ristiriita. Vaikka ihmiset haluavat osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen ja kokevat demokraattisen päätöksentekojärjestelmämme oikeanlaiseksi, ei uurnilla käyminen kiinnosta.

Ratkaisu äänestysinnon nostamiseen piilee ihmisläheisyydessä. Poliittinen elämä on jostain kumman syystä loitonnut arkipäivän tasolta kauas korkeuksiin. Sormella sopii osoitella myös tiedotusvälineitä. Mediat eivät nimittäin ole löytäneet tapaa kertoa nykyihmiselle yhteisestä päätöksenteosta. Poliittiset sählingit on helppo raportoida niiden viihteellisen kiinnostavuuden vuoksi, mutta pöytäkirjoja ei ole viitsitty suomentaa enää aikoihin.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat