Kolme yötä jouluun on

Kolumni

Tanja Kallio

Laskin aivan itse eilen. Ja suunnattomien tarkistuslaskelmien jälkeen huomasin, että Maailmannapa olikin laskenut väärin. Jouluun on vielä 93 päivää, siis siihen kun joulupukki saapuu visiitille.

Onko nyt jo aika alkaa katsella komeaa joulukuusta itselleen? Suunnitella mistä sen hakisi ja mihin sen tänä vuonna laittaisi. Joko nyt pitäisi miettiä, millä tavoin avustaisi valkopartaa lahjojen hankinnassa? Joko nyt olisi jälleen aika miettiä mitä kaikkea sitä itse haluaisi, näin ikuisena lapsena, lahjaksi? Ehkäpä jo tänä vuonna olisi sen kauan toivotun auton vuoro.

Melkeinpä jouluruoan tuoksu leijailee nenään, kun oikein tarkasti ryhtyy miettimään tulevaa juhlaa. Ja ehkä se joulustressikin olisi vältettävissä jos kerrankin aloittaisi kaiken ajoissa. Toisaalta, olisihan se hieman huvittavaa jos sitä nyt jo menisi tiedustelemaan kaupoista kuusenkoristeita tai tonttulakkeja.

Ehkä kuitenkin odotan vielä muutaman viikon tai muutaman kuukauden. Ehkä siihen asti, kunnes lumi peittää maan. Silloin joulu alkaa pikkuhiljaa pakollakin kolkuttelemaan ovelle.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat