Kansalaisopisto porstuassa

Kolumni

Samuli Kinnari

Äetsän kansalaisopiston tilanne on puhuttanut pitkään. Talon budjetinylityksistä on tullut lähes perinne ja kerta toisensa jälkeen kunta on joutunut kaivelemaan lisää rahaa tiskiin. Tänä syksynä oli hilkulla, ettei maksumiehiä alettu hakea päätöksenteosta.

Kunnanhallitus päätti viime viikolla esittää valtuustolle Äetsän kansalaisopiston liittämistä Vammalan opistoon. Nuija kuitenkin kopautettiin pöytään vasta tiukan äänestyksen jälkeen. Yksi hallituksen jäsen ei taipunut kummankaan esityksen kannalle, minkä vuoksi puheenjohtajan ääni ratkaisi.

Äetsän kansalaisopiston toiminnan on väitetty olleen vireää. Aktiivinen toiminta on kuitenkin vaatinut kasan markkoja sekä vielä hieman päälle. Valitettavasti suurilla summilla tehdyt todelliset saavutukset ovat jääneet monelle kuntalaiselle hämärän peittoon. Mitä esimerkiksi tapahtui Waneriaski-projektille? Entä miten suosittuja kurssit ovat olleet? Itsenäisen kansalaisopiston menettäminen on sinällään surullista, mutta hyvä muistutus ahneen lopusta.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat