Sympatia

Kolumni

Samuli Kinnari

Pari viikkoa sitten Tyrvään Sanomien Mielipide-palstalla Tympääntyneet nuoret -nimimerkki kritisoi Vammalan Aarnontiellä toimivan Palloseuran kioskin palvelua. Tiukkasävyisen tekstin luettuani jäin mielenkiinnolla odottelemaan, milloin putiikin henkilökunta älähtää.

Odotus palkittiin, sillä viime viikolla Palloseuran kioskin asiakaspalvelijat vastasivat nimimerkin kirjoitukseen. Anteeksi nyt, kipsan väki, mutta vastine ei todellakaan herättänyt sympatiaa. Häiriköidä ei saa -otsikko oli asiallinen, mutta heti ensimmäisessä lauseessa tympääntyneiden nuorten kirjoitus tumpattiin maanrakoon. Vastineessa nimittäin väitettiin kioskia kritisoinutta kirjoitusta avustajien kanssa suunnitelluksi. Ja mikä surkuhupaisinta, kioskin asiakaspalvelijat eivät perustelleet näkemystään.

Kun kirjoittaja syyttää toisen kynäilijän tekstiä jonkun muun kuin kynäilijän itsensä kirjoittamaksi, herättää se hämmennystä. Mikäli kynäilijä on itse laittanut sanansa jonoon, varmasti hän loukkaantuu. Ulkopuolinen lukija puolestaan närkästyy kynäilijän puolesta. Perustelemattomien väitteiden esittäminen on aika lapsellista, varsinkin, kun vielä syyttää toisen tekstissä mainittuja seikkoja katteettomiksi.

Vastineensa lopussa Palloseuran kioskin asiakaspalvelijat väittävät pieniä karkinostajia potentiaaliseksi asiakaskunnaksi. Taas meni metsään. Pienet karkinostajat eivät ole potentiaalisia eli mahdollisia, vaan ihan olemassaolevia asiakkaita. He saattavat olla jopa kanta- tai avainasiakkaita. Kenties he ovat myös positiivisia asioita yrityksestä kertovia suosittelijoita, joita markkinoinnin tutkimuksissa on todettu löytyvän erityisesti avainasiakkaiden ryhmästä.

Hyvät Palloseuran kioskin asiakaspalvelijat. Ennen kuin alkaa syyttää toisia katteettomista kirjoituksista, kannattaa tarkistaa omien väitteidensä perustelut. Lisäksi on viisasta opetella sivistyssanojen merkitykset, ennen kuin alkaa keikaroida latinalaisilla lainauksilla.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat