Tasapuolisuus

Kolumni

Samuli Kinnari

- MAINOS ALKAA -

- MAINOS LOPPUU -

Muutama kyläseura älähti viime viikolla Kiikan lääkäripulasta. Äetsässähän työskentelee tällä hetkellä kaksi lääkäriä terveysasemalla Pehulassa. Kiikan terveysasemalla sen sijaan ei sairasloman vuoksi ole lääkäriä.

Julkisuudessa Kiikan kyläseuran edustajat peräsivät tasapuolisuutta Äetsän lääkäripalveluihin. Kiikassa pitäisi olla lääkäri muun muassa siksi, että alueella asuu lähes puolet kuntalaisista. Mitä on tasapuolisuus? Yleensä se tarkoittaa sitä, että jokin asia jakautuu samalla tavalla kaikille osapuolille. Tässä tapauksessa tasapuolisuus on määritelty jollain muulla tavalla. Eihän ole esimerkiksi kämmäkkäläisten tai villiläläisten kannalta tasapuolista, jos lääkäripalveluja tarjotaan Pehulassa ja Kiikassa. Tavallaan kyläseurat myös kumoavat perustelullaan oman mielipiteensä. Jos lääkäripalvelujen paikka määrätään taajaman asukasluvun perusteella, ovat lääkäripalvelut tällä hetkellä saatavilla aivan oikeasta paikasta eli väkirikkaimman Pehulan terveysasemalta.

Myös terveydenhuoltopalvelujen keskittäminen olisi Äetsässä talouden tasapainottumisen edesauttamiseksi toteutettava pikaisesti. Loppujen lopuksi kuntalaisten luulisi olevan tyytyväisiä siihen, että palvelu tarjotaan täysipäiväisesti yhdessä paikassa kuin osa-aikaisesti kahdessa. Yleensä tuplapalveluiden ylläpitoa pohdittaessa on myös hyvä muistaa, että suuri osa kunnan julkisista rakennuksista on rakennettu samoihin aikoihin. Niinpä ne myös tarvitsevat remonttia suunnilleen samaan aikaan. Tuskinpa kiinteistöjä talkoilla korjataan.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat