Ravustuskausi alkaa lauantaina

Uutiset

Samuli Kinnari

Monien järvien saksiniekat ovat vaarassa lauantain puolestapäivästä lähtien. Silloin nimittäin alkaa ravustuskausi, joka kestää lokakuun loppuun. Merroille mielivien kannattaa muistaa, että ravustaja tarvitsee vesialueen omistajan luvan ja 18-64-vuotias saksiniekkojen saalistaja lisäksi valtion kalastuskortin.

Juhannuksen jälkeinen hellejakso lämmitti pintavedet nopeasti. Lämpimän sään ansiosta ravun poikasten kuoriutuminen ja rapujen kuorenvaihto ovat vain hieman normaalista jäljessä. Koko maassa odotetaan kuitenkin kohtalaisia rapusaaliita heti ravustuskauden alussa. Parhaat rapusaaliit saadaan elokuun puolella.

Pirkanmaan kalatalouskeskus on selvittänyt ravustuksen tilaa maakunnassa. Rapusaaliin kokonaisarvo Pirkanmaalla on noin 12 miljoonaa markkaa. Pääosa saaliista on jokirapua, sillä täpläravun osuus on noin 10 prosenttia. Viime vuosina täplärapua on istutettu pääreittivesille. Monilla alueilla onkin vielä ravustuskielto.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat