Maata näkyvissä

Kenraalin päiväkirja

Mika Hyssi

Kenraali Saarenketo syöksyy ohjaamoon ja yrittää nostaa konetta – turhaan. Hetkessä kone täyttyy suolaisesta merivedestä.

Kenraali Waterberg, Mustikkajoki ja kenraali Saarenketo änkevät itsensä hajonneesta ikkunasta ja polskuttelevat kohti pintaa. Lentokone uppoaa tasaista vauhtia ja tömähtää merenpohjaan.

”Vau, sehän oli menoa!” hihkaisee vanha sotaratsu Waterberg. ”Tuolla on maata. Uidaan sinne. Ethän halua joutua hain syömäksi Mustikkajoki?” vinoilee Waterberg.
”H-h-ai?” änkyttää Mustikkajoki, muljauttaa silmiään ja kiitää kohti rantaa.
”Aina se yllättää noilla silmillään”, tuhahtaa Waterberg ja heittää kättä toisensa eteen.

”Täytyy myöntää herra Waterberg, että en uskonut selviytymiseemme. Perhana etten laittanut sitä autopilottia päälle”, turisee Saarenketo.
”Kyllä tuollainen sotakarju voi välillä tehdä virheitäkin. Olethan lentänyt moisilla koneilla lukemattomat kerrat”, pohtii Waterberg.
”Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta. Sodan aikana tiputin koneita lukemattomia kertoja – siis omia, ei vihollisen. Se oli hyvää aikaa”, muistelee Saarenketo. Waterberg pyörittelee päätään.

”Mustikkajoki, missä olemme?” kysyy Waterberg.
”Herra kenraali, käsitykseni mukaan meidän pitäisi olla keskellä Tukholmaa. Mutta ei tämä kyllä siltä näytä”, pohtii Mustikkajoki.
”Vain kaupunki, meteli ja keltapaitaiset svenskatalande pojkar puuttuvat”, kommentoi Waterberg.
”En tahtoisi keskeyttää keskusteluanne, mutta asia ei ole noin yksinkertainen. Myös ruotsalaiset puuttuvat”, valistaa Saarenketo. Waterberg myötäilee hieman heikkopäistä Saarenketoa.

”Ja kaiken kukkuraksi kyljestäni valuu verta. Tehkää jotain!” panikoi Saarenketo.
”Metalliosa on tunkeutunut Saarenkedon kyljestä. Meidän on päästävä täältä ja nopeasti. Tämä mies kuivuu kasaan”, vakavoituu Waterberg.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat