Oikaisuvaatimus ei aiheuta toimenpiteitä

Uutiset

Samuli Kinnari

Vammalan sivistyslautakunnalle jätetty oikaisuvaatimus sivistysjohtaja Lauri Laurilan päätöksestä rajoittaa määräaikaisesti opetuksen julkisuutta Kaukolan koulussa ei aiheuta toimenpiteitä. Lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen yksimielisesti. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Timo Saarela ja esittelijä Lauri Laurila poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi pykälän käsittelyn ajan Heimo Kuukka.

Sivistysjohtaja Lauri Laurila päätti 10. tammikuuta rajoittaa opetuksen julkisuutta Kaukolan koulussa viikon seitsemän loppuun saakka. Perusopetuslain 19 pykälän mukaanhan perusopetus on julkista. ”Opetus Kaukolan koulussa ja erityisesti sen yhdistetyssä viidennen ja kuudennen vuosiluokan opetusryhmässä on työrauhaongelmien ja niitä seuranneen julkisuuden vuoksi siinä määrin häiriintynyt, että opetuksen julkisuuden määräaikainen rajoittaminen on perusteltua tilanteen normalisoimiseksi”, toteaa Laurila päätöksen perusteluissa.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat