Kustin uudet kujeet

Kolumni

Samuli Kinnari

Kevättalven aikana Postin mainoskampanja on tehnyt selväksi , ettei Posti enää ole entisensä. Meille on myös kerrottu, että Posti on enemmän kuin postia. Mutta miksi Posti haluaa olla enemmän kuin postia?

Ilkeillen voisi todeta, että äetsäläiset oppivat jo viime vuonna, ettei Posti enää ole entisensä. Suunnilleen vuosi sitten kunnasta suljettiin viimeinen postikonttori. Nyt postipalveluja saa asiamiespostista, mikä ei kylläkään ole yksistään huono asia. Ainakin aukioloajat kohentuivat merkittävästi. Nyt postipalveluja saa aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa. Toisaalta postikonttorin mukana katosi jonkinlainen symboliarvo.

Posti on jo jonkin aikaa rummuttanut voimakkaasti sähköisen asioinnin puolesta. Viime syksynä yritys esimerkiksi lanseerasi Netposti-palvelun. Sen avulla voi muun muassa hoitaa osan laskuistaan sähköisesti. Itsellänikin Netposti-tunnukset on, mutta palvelua en ole juurikaan käyttänyt. Sen sijaan olen pohtinut Netpostin olemassaolon tarkoitusta. En todellakaan halua saada osaa laskuistani vain sähköisessä muodossa – niin aktiivinen netin käyttäjä en ole. Tahdon, että lasku tulee aidolla paperilla oikeaan postilaatikkoon. En myöskään luota sähköisten palveluiden toimintakykyyn aivan täysin. Netpostissakin oli pari viikkoa sitten jonkinlainen, muutaman päivän mittainen käyttökatkos. Entä jos sen aikana olisikin pitänyt maksaa lasku?

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat