Postitorvi väistyi pisteiden tieltä

Uutiset

Samuli Kinnari

Suomen Posti Oyj lanseerasi uuden yritystunnuksensa ja -ilmeensä viime viikon torstaina.

Postin yritystunnuksesta putosi perinteinen postitorvi pois. Uutena elementtinä tunnuksessa on kaksi sinistä pistettä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Pisteet tekevät liikemerkistä moniulotteisen, sillä toinen niistä voi vaihtaa paikkaa ja kokoa. Muuttuva yhteys pisteiden välillä kuvaa liikettä ja kehitystä. Liikkuvaan pisteeseen voidaan myös sisällyttää valokuva tai liikkuvaa kuvaa. Yritystunnuksessa Postin vahvoja perinteitä edustavat edelleen Posti-nimi ja keltainen väri.

Tunnuksen väreistä keltainen viestii perinteitä, luotettavuutta ja jatkuvuutta sekä asiakaslähtöistä ajattelutapaa. Uusi sininen on puolestaan toiminnan väri, joka kertoo muuntautumiskyvystä ja uusista ratkaisuista. Yhdessä värit lisäävät merkin voimaa.

Postin yritystunnuksen on suunnitellut Immo Valtonen, joka työskentelee suunnittelujohtajana Viherjuuren Ilme Oy:ssä. Valtonen on yksi maamme tunnetuimmista graafisista suunnittelijoista.

Postin tunnuksessa työn lähtökohtana oli tehdä näkyväksi Postissa tapahtunut muutos perinteitä kunnioittaen. Tunnuksen liikkuva elementti edustaa uudenlaista yritysviestintää, jota ei mikään muu yritys ole maassamme aiemmin toteuttanut.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat