TORSTAI 28.8.2014 Tauno

Kiikoisissa kaipuu Pirkanmaalle kasvaa

Uutiset

Samuli Kinnari

Kiikoisten kunnanhallitukselle on jätetty yhdeksän kunnanvaltuutetun allekirjoittama vaatimus siitä, että kunnanhallitus kutsuu kunnanvaltuuston kiirellisesti koolle käsittelemään Kiikoisten kunnan siirtämistä Satakunnan maakunnasta Pirkanmaan maakuntaan vuoden 2005 alusta. Kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan äänin 5-2, että valtuusto käy asiasta lähetekeskustelun 15. syyskuuta, minkä jälkeen asia menee kunnanhallituksen valmisteltavaksi sitä seuraavaan valtuuston kokoukseen.

Samaisessa maanantain kokouksessa kunnanhallitus sulki edellisen maakunnanvaihdosaloitteen kansiin merkitsemällä äänin 5-2 kuuden valtuutetun aloitteen tietoonsa saatetuksi ja toteamalla, ettei aloitteen johdosta ole tässä vaiheessa syytä ryhtyä jatkotoimenpiteisiin. Aloite oli jätetty kunnanvaltuuston kokouksessa 16. kesäkuuta ja siinä esitettiin, että Kiikoisten kunta anoo valtioneuvostolta siirtoa Satakunnan maakunnasta Pirkanmaan maakuntaan vuoden 2005 alusta.

Uuden maakuntavaihdosvaatimuksen takana on yli puolet Kiikoisten valtuutetuista. Kiikoisten kunnanvaltuustossa on 17 jäsentä.





Facebook-kommentointi

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat