Verottajan etätyö saattaa mahdollistaa Sastamalan lähitoimistopilotin

Uutiset

Samuli Kinnari

Sastamalassa on valtuustoaloitteen pohjalta selvitetty mahdollisuuksia lähitoimiston perustamiseen. Potentiaalisille yrityksille tehdyn kyselyn mukaan kiinnostusta Sastamalassa sijaitsevaa etätyöpistettä kohtaan ei ollut.

Asia tuli uuteen valoon, kun verotoimiston asiakaspalvelu loppuu Sastamalassa vuoden lopulla. Verotoimiston väki on saanut alustavasti neuvoteltua ratkaisun, jonka mukaan Sastamalassa olisi ensi vuonna etätyömahdollisuus. Maksimissaan tilantarve olisi 6-7 verotoimiston työntekijälle.

Kaupungin tavoitteena on saada verotoimiston kanssa sopimus tiloista. Tällöin kaupunki voisi jonkin verran tulla vastaan kuluissa, koska tyhistäkin tiloista on käyttömenoja. Työryhmä on kaavaillut, että kaupunki voisi tämän varaan rakentaa pilotin, jolla etätyötä lähitoimistossa voitaisiin kokeilla ensi vuonna.

Lähitoimistossa eri alojen yrittäjät ja etätyöntekijät voivat käyttää samoja työpisteitä ja kokoustiloja. Lähitoimisto mahdollistaa etätyöläiselle työn tekemisen kotipaikkakunnalla, mutta kodin pitämisen kotina.

Kokoomuksen valtuustoryhmän allekirjoittaman aloitteen lähitoimiston perustamisesta jätti viime keväänä Arto Satonen.

· ·

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat

Scroll to top