Kiikan vanhainkodista äänesti nyt kh: Kuntalaisaloitteelle tyrmäys

Uutiset

Samuli Kinnari

Sastamalan kaupunginhallitus pääsi vuorostaan äänestämään Kiikan vanhainkodista. Käsiteltävänä oli vastaus kuntalaisaloitteeseen, jossa esitettiin toiminnan jatkamista ja tilojen saneeraamista.

- MAINOS ALKAA - (JUTTU JATKUU ALLA) -

- MAINOS LOPPUU -

Äänin 10-3 kaupunginhallitus yhtyi sosiaali- ja terveyslautakunnan kantaan. Sen mukaan Kiikan vanhainkodin toimintaa ei ole perusteltua jatkaa eikä tiloja saneerata.

Pehulaan on tulossa ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikkö. Kaupunki hyväksyi hiljattain Puuhalan vieressä olevasta tontista tarjouksen, jonka oli jättänyt Attendo perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun. Rakennustyöt ovat alkamassa arviolta keväällä kaavamuutoksen tultua voimaan.

Reino Sivonen (sd) esitti kuntalaisaloitteen hyväksymistä sekä Kiikan vanhainkodin saneeraamista tehostetun palveluasumisen tiloiksi vuosina 2017-2018 ja palvelun tuottamista kaupungin omalla henkilöstöllä. Hän sai tuekseen Jenni Jokisen (sd) ja Leena Saarelan (vas).

Kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti sosiaali- ja terveyslautakunnan kannalla olivat perussuomalaisten Pentti Haapahuhta ja Maire Villo, keskustan Pentti Jarkko, Tarmo Seppä ja Taina Niemi, kokoomuksen Taru Kaaja, Päivi Pelttari, Marko Suoniemi ja Jari Andersson, sekä krisllisdemokraattien Jukka-Pekka Selin.

Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginvaltuusto.

·

Lue myös:

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat