Varovaisuutta liikenteessä: Tiet paikoin liukkaita

Uutiset

Samuli Kinnari

Märät tiet ovat paikoin jäätyneet lauantai-iltana. Ne voivat olla vaarallisen liukkaita.

Valtatiellä 12 sattui onnettomuus sekä Sastamalassa että Nokialla. Tyrväänkylän ja Kiikan välillä oli kallionleikkauksen kohdalla kaksi autoa suistuneena tieltä puoli kahdeksan jälkeen. Maatialassa sattunut onnettomuus puolestaan sulki valtatien yhdeksän aikaan illalla.

Porin ja Tampereen välisellä valtatiellä 11 Ulvilan puolella loukkaantui neljä ihmistä kahden auton nokkakolarissa puoli yhdeksän korvilla. Päivystävän palomestarin mukaan Kullaan ja Kaasmarkun välillä tie on erittäin liukas.

Sää näyttää jatkuvan koleana. Sateita voi tulla räntänä ja lumena myös pääsiäisen jälkeen.

· · ·

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat