Periferiasta voi ponnistaa minne vain

Uutiset

Samuli Kinnari

- MAINOS ALKAA -

- MAINOS LOPPUU -

Periferia

Periferia.

Punkalaitumen suunnalta oleva tyttöporukka perusti rautalankabändin ja antoi sille nimeksi Periferia. Tästä on vierähtänyt jo 20 vuotta.

Periferian taival on poikkeuksellinen. Tyttöbändejä on toki aina ollut, mutta harvemmin alakouluikäisten yhtye soittaa rautalankahenkistä musiikkia ja johdonmukaisesti jatkaa valitsemallaan tiellä vuosikymmeniä. Periferian aloittaessa sen nuorin jäsen oli vasta 11-vuotias.

Vuosien varrella Periferian kokoonpano on hieman päivittynyt. Bändin solistina takavuosilta muistetaan nykyisin Kulkukoirat-yhtyeen kanssa keikkaileva Maija Tenkanen.

Ensimmäisen keikkansa Periferia soitti Huittisissa Huhtamon seurantalolla Honkapirtillä. Sieltä bändi on ponnistanut myös kansainvälisille festivaaleille. Esimerkiksi vuonna 2004 yhtye esiintyi Englannissa. Siellä tytöt soittivat samalla lavalla legendaaristen Bill Hayley & His Cometsin jäsenten kanssa ja tapasivat nämä henkilökohtaisesti. Periferia on keikkaillut myös Hollannissa, Ruotsissa ja Virossa.

Periferia juhlii kahtakymmentä vuottaan Marttilassa Laurilan lavalla tänään lauantaina 22. heinäkuuta kello 19 alkaen. Bändi esiintyy illan aikana myös alkuajoista tutulla kokoonpanolla, jota ei ole nähty vuoden 2009. Periferian ja Maija Tenkasen lisäksi 60-luvun tunnelmissa ovat mukana A. Aallon Rytmiorkesteri, The Skylarks, Suave Twisters ja DJ Farmer John.

· ·

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat