Pirkanmaalta löytynyt skimmauslaitteita

Uutiset

Samuli Kinnari

Korttiaukko

Skimmauslaitteen korttiaukko.

Poliisin tietoon on Pirkanmaalla tullut polttoaineautomaatissa olleita skimmauslaitteita.

Laitteet oli asennettu maanantaina ja tiistaina neljälle huoltoasemalle. Skimmauslaitteet tunnistavat korttitietoja ja tunnuslukunäppäilyjä.

Poliisi on saanut laitteet haltuunsa. Rikollisille huoltamoiden asiakkaiden korttitietoja ei ole päätynyt.

Skimmauslaitteen voi tunnistaa siitä, että se usein heiluu ja on muovinen. Alkuperäinen kortinlukija on metallinen ja tukevasti kiinni.

Rikollisten laitteissa näppäimistön yläpuolella on uusi levy. Siinä on pieni reikä kameraa varten.

Epäillyistä skimmauslaitteista tulee ilmoittaa hätäkeskukseen, huoltoasemalle tai kylmäasemalla olevaan puhelinnumeroon.

Tunnusluku kannattaa syöttää hämäävästi

Oman kortin numero kannattaa opetella näppäilemään aina niin, etteivät muut voi nähdä sormien liikettä näppäimistöllä. Näppäilyssä voi esimerkiksi käyttää vaikkapa kolmea näppäimistölle laskettua sormea tai olla painelevinaan eri näppäimiä. Näin tieto oikeasta numerosarjasta ei välity niin helposti.

Poliisi tutkii rikoksia maksuvälinepetoksen valmisteluina.

Korttiaukkonäkymä

Kameran aukko näppäimistön päällä olevassa levyssä.

·

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat