Sastamalasta siivottiin kymmeniä hiljaisia yrityksiä

Uutiset

Samuli Kinnari

Yritys

Patentti- ja rekisterihallitus on siivonnut kaupparekisteristä ison joukon yrityksiä. Ne ovat toimintansa lopettaneita.

Monilta paikkakunnilta hävisi kymmeniä yrityksiä. Sastamalasta poistettiin 44 yritystä, Säkylästä 33, Huittisista ja Kokemäeltä 21 kummastakin sekä Punkalaitumelta viisi.

Kaupparekisterin puhdistaminen alkoi keväällä. Patentti- ja rekisterihallitus julkaisi maaliskuun lopussa kuulutuksen, jossa poistouhan alla olleita kehotettiin tekemään muutosilmoitus kaupparekisteriin.

Menettelyyn joutuneista yrityksistä viranomaiset eivät olleet kuulleet pitkään aikaan. Listalle päätyneet yritykset olivat Verohallinnon mukaan toimimattomia. Ne eivät kymmeneen vuoteen olleet tehneet kaupparekisteriin ilmoitusta.

Kaupparekisteristä siivoaminen uhkasi noin 14 000 yritystä, joista lopulta reilut 13 600 poistettiin. Poistetuista valtaosa eli yli 9 600 oli yksityisiä elinkeinonharjoittajia eli toiminimiä. Vain 178 yritystä teki ilmoituksen määräaikaan mennessä ja välttyi poistolta.

Siivouksen jälkeen kaupparekisterissä on yli 602 000 yritystä ja asunto-osakeyhtiötä.

· · · · · ·

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat