Satakunnan sairaanhoitopiirissä pureudutaan työmatkatapaturmiin

Uutiset

Samuli Kinnari

Työtapaturmataajuus Satakunnan sairaanhoitopiirissä on saatu puolittumaan vuosien 2009-2016 välillä. Tapaturmataajuus tarkoittaa sattuneiden tapaturmien ja tehtyjen työtuntien suhdetta.

- MAINOS ALKAA - (JUTTU JATKUU ALLA) -

- MAINOS LOPPUU -

Kuluvana vuonna työmatkatapaturmien lukumäärä on kuitenkin tuplaantunut viime vuodesta. Toimintatapana on, että kaikki poissaoloon johtaneet tapaturmat tutkitaan ja tehdään korjaavat toimenpiteet.

Työmatkaliikenteessä sattuviin vahinkoihin vaikuttaa enemmän tekijöitä, joita työnantajan yksin on vaikea hallita. Tämän vuoksi henkilöstöä muistutetaan päivän aikana liikennesäännöistä ja omasta tarkkaavaisuudesta liikenteessä.

Yleisimmin sairaanhoitopiirin henkilöstö kaatuu jalan ja tyypillisimmin vahinko sattuu torstaina. Tapaturmat tapahtuvat useimmin työvuoroon tullessa. Yleisimmin vahingoittuvat jalat, mutta olkapäävammojen lukumäärä on lisääntynyt. Puolet työmatkatapaturmista aiheutti yli neljän päivän poissaolon työstä. Vaikka kevättalvi on riskialtteinta aikaa, vahinkoja sattuu läpi vuoden.

·

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat