Misä se o? No täsä! – Sastamala mainostaa pian tienvarsissa

Uutiset

Samuli Kinnari

Sastamala

Kesällä Sastamalan kaupunki julisti yhteistyössä Alueviestin ja Tyrvään Sanomien kanssa kilpailun, jossa etsittiin uutta, iskevää mainostekstiä suuriin tienvarsimainoksiin.

Kilpailun voiton pokkasi Sini-Mari Lepistön ehdotus ”Sastamala – Misä se o? No täsä!”. Lepistö kertoo, että ehdotus syntyi ”hulvattoman vakavan ideointituokion seurauksena”. Lähipiirin kannustus kypsytti päätöksen osallistua kilpailuun. Sini-Mari Lepistö työskentelee Sastamalan opiston rehtorina ja on melko tuore sastamalalainen.

”Sastamalasta halutaan tehdä muuttovoittoinen, moderni maaseutukaupunki. Kaupungin nimen ja sijainnin tunnettuus on ensiarvoisen tärkeää uusia asukkaita houkuteltaessa. Miten kukaan tähän ihan oikeasti ihanaan kaupunkiin osaa muuttaa, jos ei tiedä missä se on?” Sini-Mari Lepistö kysyy. ”Työssänikin matkustelevana huomaan usein, ettei Sastamalaa tunneta. Uusia ihmisiä tavatessani saan hyvän keskustelunaiheen, kun ryhdyn selvittämään mikä ja missä Sastamala on. Nyt Sastamalaan vahingossa tai tarkoituksella ajavat ihmiset ainakin huomaavat, että täsä se o”, hän jatkaa. ”Tietysti toivon, että ajan oloon kyltit tällä tekstillä käyvät tarpeettomiksi, kun Sastamalasta tulee maan- ja maailmankuulu”, Lepistö pohtii.

Omaperäinen ja huomion kiinnittävä teksti

Raadin arvion mukaan voittajateksti on kaikki kilpailujulistuksen ehdot täyttävä kokonaisuus. Teksti on tarpeeksi lyhyt, se on omaperäinen ja varmasti ohiajavien huomion kiinnittävä sekä mieleen jäävä. Teksti on myös murteen kautta paikkakuntaa kuvaava, mutta ei kuitenkaan liian vaikeaselkoinen. Lisäksi teksti sai hymyn raatilaisten huulille.

Palkintona Sini-Mari pokkaa ämpärin, josta löytyy muun muassa VaLePan kausikortti, Tyrviksen tilausjakso sekä pääsylippuja Herra Hakkaraisen taloon ja Pukstaaviin.

Ehdotuksia lähes 150

Kaikkiaan Sastamalan tienvarsimainoskilpailuun osallistui reilut 140 tekstiä.

Raadin suosikiksi valikoitunut ehdotus nähtiin alun perin kahden taulun toteutuksena niin sanotusti kysymys-vastaus-parina. Selvitystyö osoitti kahden taulun mallin olevan melko kallis ja paikoittain myös hankalasti toteutettava, etenkin, kun tauluja halutaan jatkossa levittää mahdollisimman monelle Sastamalan reunalle.

Vielä selvitystyön jälkeen raati äänesti voittajasta. Äänestys ja yhden taulun malli ei muuttanut alkuperäistä tulosta. Sini-Mari Lepistön ideoimalle tekstille lähdetään etsimään kuvitusta Mauri Kunnaksen tuotannosta.

Valintaraadissa istuivat VaLePasta Hanna Arve-Talvitie, Sastamalan kaupungilta Johanna Kurkikangas, Ursula Lumme ja Päivi Mäki-Kerttula, Alueviestistä Maija Latva, Vammalan Yrittäjistä Jari Moisio, Tyrvään Sanomista Hanna Pihlajamäki sekä Kustannusliike Wareliasta Marko Vesterbacka.

Anna toimitukselle uutisvinkki! Voit vinkata myös anonyymisti.

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat