Lautakunta: Sivuterveysasemien kesäseisokki Sastamalassa korkeintaan kuukausi

Uutiset

Samuli Kinnari

Vammala, terveyskeskus

Pääterveysasema Vammalassa.

Sastamalassa yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa, että sivuterveysasemat ovat kesällä korkeintaan kuukauden kiinni. Päätös syntyi vastoin viranhaltijaesitystä äänin 2-7.

Alustavan suunnitelman mukaan Kiikoisten, Suodenniemen ja Äetsän sivuterveysasemat olisivat kiinni 2-3 kuukautta kesä-elokuussa sekä Punkalaitumen sivuterveysasema kaksi viikkoa kesä-heinäkuussa. Kesäajan toiminta on kaavailtu keskitettävän pääterveysasemalle Vammalaan ja Mouhijärven sivuterveysasemalle. Terveyskeskussairaalan osastosulkua ei toteutettaisi.

Seppo Aarinen teki esityksen, että sivuterveysasemien kesän sulkuaika on korkeintaan yksi kuukausi. Tätä kannatti Raija Hituri. He saivat äänestyksessä taakseen Timo Karusen, Terttu Routsin, Katriina Purolan, puheenjohtaja Reino Sivosen ja Päivi Turjan. Sosiaali- ja terveysjohtajan esityksen puolesta äänestivät Jari Andersson ja Marja Mäki-Soini.

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunnasta käyttösuunnitelma ja määrärahasiirrot menevät tiedoksi ja hyväksyttäväksi kaupunginhallitukseen ja edelleen -valtuustoon.

Jari Andersson sekä sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki jättivät lautakunnan päätöksestä eriävän mielipiteen.

·

Seuraava:

Edellinen:

Uudet

Scroll to top