Peuroja ja kauriita saaliiksi ennätysmäärä

Uutiset

Samuli Kinnari

Valkohäntäpeurat

Valkohäntäpeuroja.

Päättyneellä metsäskaudella Satakunnassa kaadettiin ennätysmäärä valkohäntäpeuroja ja kauriita.

Valkohäntäpeuroja saatiin saaliiksi 7 819. Aikaisempi ennätys on edellisen metsästyskauden 6 101 kaatoa. Saaliista 56 prosenttia oli vasoja ja aikuisista uroksia 54 prosenttia.

Jo kolmatta vuotta peräkkäin saatu ennätyssuuri saalis kertoo osaltaan valkohäntäpeurakannan vahvistumisesta. Metsästäjien arvion mukaan lisääntyneestä metsästyksestä huolimatta myös talvehtimaan jäänyt valkohäntäpeurakanta pysyi vahvana. Tiheimmät valkohäntäpeurakannat tavataan toimialueen peltovaltaisissa eteläosissa, mutta kannan arvioidaan viime vuosina vahvistuneen myös muissa osissa. Viime vuosien leudot talvet ovat osaltaan edesauttaneet kannan vahvistumista.

Metsäkauriin saalismäärä kasvoi ennätykselliseen 1 313 yksilöön. Edellisen metsästyskauden saalis oli 978. Metsäkauriin metsästykseen ei nykyisellään vaadita pyyntilupaa, mutta saadusta saaliista on ilmoitettava.

Riista-asioissa Satakuntaan kuuluvat myös Pirkanmaalta muun muassa Sastamala ja Punkalaidun.

· ·

Seuraava:

Edellinen:

Uudet

Scroll to top