Tulipalosta löytyi vainaja Sastamalassa – Poliisi epäilee rikosta, yksi otettu kiinni

Uutiset

Sastamalassa Heinijärventiellä paloi keskiviikkona illalla omakotitalo. Hätäkeskus sai ilmoituksen noin kello 18.35.

Poliisi kertoo, että savusukeltajat löysivät pian palopaikalle saapumisensa jälkeen rakennuksesta vainajan. Hän oli talossa asunut vuonna 1937 syntynyt nainen.

Paikalla suoritetuissa tutkimuksissa ilmeni, että henkilö oli kuollut ennen paloa saamiinsa vammoihin. Myöhemmin yön aikana oikeuslääkäri tuli samaan päätelmään.

Paikalta otettiin kiinni vuonna 1967 syntynyt mies. Hän asui talossa ja on vainajan lähisukulainen.

Mies käytettiin tarkastuksessa Acutassa. Tämän jälkeen hänet siirrettiin Tampereen poliisiasemalle.

Alustavassa puhuttelussa mies on kertonut osallisuudestaan epäiltyyn henkirikokseen. Häntä tullaan esittämään vangittavaksi viipymättä.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä epäillyn ja muiden henkilöiden kuulemisella sekä teknisellä tutkinnalla.

·

Seuraava:

Edellinen:

Uudet

Scroll to top