Kalaneuvos vahvistaa silakan tuotantoaan yrityskaupalla

Martin Kala ostaa Kuivaniemen Kalan.

Uutiset

Veijo Hukkanen

Veijo Hukkanen kalatehtaan edessä Sastamalassa.

Sastamalalaisen Hukkasen perheen Kalaneuvos-konserni kasvaa ostamalla silakan tuotantoon keskittyneen Kuivaniemen Kala Oy:n koko osakekannan. Ostajana on konserniin kuuluva Martin Kala Oy.

Silakka on määrältään suomalaisen kalastuselinkeinon ylivoimaisesti tärkein saalislaji. Kuitenkin vain viidesosa suomalaisten syömästä kalasta on kotimaista, sillä tuontikala on vienyt suomalaisen kalan markkinaosuutta.

”Haluamme omalta osaltamme vahvistaa kotimaisen kalan saatavuutta ja lisätä Suomessa valmistettujen kalatuotteiden määrää”, kertoo Kalaneuvoksen toimitusjohtaja Veijo Hukkanen.

Kuivaniemen Kala on perustettu Kuivaniemellä vuonna 1980. Yritys on keskittynyt silakan fileointiin ja myyntiin. Sen liikevaihto oli viime vuonna noin 2,1 miljoonaa euroa.

”On hienoa, että yrityksemme toiminta jatkuu ja se tulee osaksi vahvaa suomalaista perheyritystä”, kiittelee Reijo Suutari. Hän on perustanut ja omistanut Kuivaniemen Kalan veljensä Jari Suutarin kanssa. Yritys työllistää noin kymmenen henkilöä. He jatkavat kaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä Suutarin veljekset mukaan lukien.

Martin Kala on erikoistunut kotimaisten luonnonkalojen fileointiin ja jatkojalostukseen sekä lipeäkalan valmistukseen. Kuivaniemen Kala vahvistaa Kalaneuvoksen silakan jatkokäsittelykapasiteettia.

”Yrityskauppa tukee haluamme vahvistaa silakan kotimaista tuotekehitystä. Tämä on tärkeää, jotta kaupoissa olisi yhä enemmän helposti valmistettavia, ravitsevia silakkatuotteita kuluttajille”, sanoo Veijo Hukkanen. Kalaneuvos-konserni käsittelee yrityskaupan jälkeen yli kolme miljoonaa kiloa silakkaa vuodessa.

Suomen merialueilta kalastettavan silakan ja kilohailin trooli- ja rysäkalastus on saanut kestävän kalastuksen sertifikaatin. Kaikki Kalaneuvoksen välittämä silakka on MSC-sertifioitua. Konserni valmistaa tuotteensa Suomessa ja työllistää yrityskaupan jälkeen noin 140 henkilöä.

· ·

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat

Scroll to top