Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Aapeli-myrsky katkoi puita valtatielle Kiikoisissa

Uutiset

Pirkanmaan pelastuslaitoksella oli vajaan puolen vuorokauden aikana miltei sata vahingontorjuntatehtävää.

Lumisade, lumimyrsky

Talvimyrsky Aapeli on kaatanut monin paikoin puita.

Pirkanmaan pelastuslaitos kertoo, että kovan tuulen aiheuttamia vahingontorjuntatehtäviä oli tiistai-illan puoli yhdentoista ja keskiviikon aamuyhdeksän välillä yhteensä noin 95. Suurin osa oli kaatuneiden puiden raivaamista.

Esimerkiksi Sastamalassa valtatie 11 oli aamuneljän jälkeen puolisen tuntia poikki Jylhänmaan ja Kiikoisten välillä. Syynä olivat kaatuneet puut.

Pelastuslaitos toteaa, että joissakin tapauksissa puu oli kaatunut sähkölinjojen päälle, mutta muuta vaaraa ei ollut. Tällaiset tehtävät kuuluvat sähköyhtiöiden hoidettaviksi. Pelastuslaitoksen mukaan oikea paikka ilmoitukselle olisi hätäkeskuksen sijaan alueen sähköyhtiö.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: