Ellivuoren kehittämishankkeessa panostetaan markkinointiin, verkostoihin ja yhteistyöhön

Uutiset

Ellivuori

Ellivuoressa voi muun muassa minigolfata ja kiipeillä.

Joutsenten reitille syntyy uusia hankkeita.

Sastamalan kaupungin elinkeinollisessa kehittämishankkeessa satsataan koko Pirkanmaan mittakaavassa merkittävän Ellivuoren matkailupalvelukeskittymän markkinoinnin, verkostojen ja yhteistyön kehittämiseen. Hankkeen yhteistyökumppanina on Ellivuoren Kehitys ja Matkailu ry, joka kokoaa alueen paikalliset toimijat. Keskiössä ovat alueen matkailutoimijoiden laatuajattelun ja kansainvälistymisvalmiuksien vahvistaminen. Osana hanketta suunnitellaan uusia luontoreittejä Ellivuoresta Karkkuun ja Kärppälään. Näissä huomioidaan patikointi-, pyöräily- ja ratsastusmahdollisuudet.

Yritykset ovat investoineet Ellivuoren matkailupalveluiden uudistamiseen kymmeniä miljoonia euroja 2010-luvulla. Nyt puollettu hanke on alueen ensimmäinen elinkeinollinen kehittämishanke. Viime vuoden lopulla hyväksytty Ellivuori Resortin asemakaava mahdollistaa myös uusien rakennushankkeiden käynnistämisen.

Matkailu on viiden prosentin vuosikasvullaan ollut maamme nopeimmin kasvavia elinkeinoja viime vuosina. Visit Finlandin mukaan paljon käyttämätöntä potentiaalia on nimenomaan Järvi-Suomen matkailun suuralueella, johon Joutsenten reitinkin toimialue kuuluu.

Energiatehokkuutta ja laiteinvestointeja

Lantulan seudun kyläyhdistyksen yleishyödyllisessä investointihankkeessa parannetaan Lantula-talon energiatehokkuutta. Valaistus uusitaan ledeiksi ja sähkön käyttämistä järkeistetään. Kylätalon esteettömyys ja käytettävyys paranevat, kun huoneiden väliset kynnykset poistetaan.

Kauppahuone Soininen Oy:n yritysinvestointihankkeessa hankitaan lasileikkuri ja -hiontakone. Niiden avulla Vammalassa toimiva yritys pystyy valmistamaan lasikaiteita nykyistä kilpailukykyisempään hintaan ja lyhentämään niiden toimitusaikoja. Investointi mahdollistaa myös yrityksen tuotevalikoiman laajentamisen. Hankkeella tavoitellaan neljänneksen kasvua liikevaihtoon ja kahta uutta työpaikkaa nykyisten viiden lisäksi.

Huittisten Vampulassa toiminimi Niko Jalonen investoi uuden korjaamohallinsa laitteisiin, kuten muun muassa autonosturiin, sorviin ja hitsauskoneisiin. Nuoren yrittäjän tavoitteena on investoinnin avulla työllistää itsensä maatalous- ja teollisuuskoneiden korjaamo-, huolto- ja alihankintapalveluissa.

Saskyn hankkeessa rakennetaan yrittäjälähtöistä yhteistyötä ja selvitetään kehittämistarpeita Hämeenkyrön, Ikaalisten, Parkanon, Kihniön ja Jämijärven alueilla. Hankkeen kohderyhmänä ovat alueen matkailualan pää- ja sivutoimiset yritykset sekä muut potentiaaliset matkailualan toimijat ja mahdolliset uudet yrittäjät. Tavoitteena on yrittäjäkyselyiden avulla selvittää alueen yritystoiminnan monipuolistumisen, työllisyyden, palveluiden ja vaikuttamismahdollisuuksien ongelmakohdat sekä luoda pohja fokusoidulle elinkeinolliselle kehittämishankkeelle. Alueiden välistä hanketta tukee Joutsenten reitin lisäksi myös Leader Aktiivinen Pohjois-Satakunta.

Joutsenten reitin hallitus käsitteli kokouksessaan kuusi uutta hankehakemusta. Niistä viiden rahoitusta päätettiin puoltaa ja yksi hylättiin. Puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 224 000 euroa. Julkisen tuen osuus on 74 prosenttia.

Hankkeiden määrä on Joutsenten reitillä nyt 156. Puollettuna on jo 69 prosenttia kuluvan vuoden rahoituskehyksestä. Seuraavan kerran hakemuksia käsitellään tiistaina 9. huhtikuuta.

· · ·

Seuraava:

Edellinen:

Tuoreimmat

Scroll to top