Elämä Fisurannassa oli mallillaan – tavallaan. Fiske oli saanut vihdoinkin korjattua ladon – jos sitä nyt korjaamiseksi voi sanoa. Pari uutta kakkosnelosta latoa tukemassa tuskin kovin perusteellinen korjaus on. Naulojakin olisi ollut, mutta kun vasara oli kateissa niin tukipuut jäivät tuulen raiskattaviksi. Teresa ei ottanut asiasta pulttia, olihan Fiske sentään viimeaikoina yrittänyt – myös heidän katkeilevan suhteen puolesta.

"Tulee hitonmoinen yö", totesi Fiske ikkunan ääreltä. Navakka tuuli oli yhä yltymään päin ja sankka lumipyry ei tietänyt hyvää. "Toivottavasti kukaan ei tällä kelillä lähde sukuloimaan." Teresa kaatoi kupposen kuumaa itselleen ja lorautti isännälle lisää vanhan ajan pannukahvia. "Tätä kelpaa ryypiskellä vaikka Amanda-akan hautajaisissa", vitsaili Fiske ja melkein kaatoi kahvia housuillensa. Teresa hymähti ja vei pannun takaisin porisemaan liedelle.

Illan elokuvan katsottuaan Teresa haukotellen löntysti makuuhuoneeseen. Fiske oli torkahtanut taas kesken elokuvan. "Tule nyt sieltä sohvalta tänne!" huusi Teresa. "Hmph… joo-joooooo… krooh", kuului sohvalta.

"Avatkaa! Avatkaa, herran tähden tämä saakutin ovi!" kuului yht'äkkiä oven takaa. "Mmm… mitä, mitä?! Kuka nyt tähän aikaan yöstä… Fiske, mene katsomaan!!" huusi Teresa hieman peloissaan. Fiske meni avaamaan oven. Suu loksahti auki. "Se o moro! Mää tulin ny!", sanoi ovella seisova rouva. "Eiiiiiiiiiiii!", karjaisi Fiske ja menetti tajuntansa.