Vammalan seudun huumetilanne huolestuttaa – Poliisi kirjannut alkuvuonna 12 rikosilmoitusta
Äetsän seudun valitettavaa huumetilannetta on päivitelty kahvipöydissä ja lehtien palstoilla jo pitkään. Tilastojen anti huolestuttaa vielä enemmän. Vammalan poliisi on kirjannut alkuvuonna toistakymmentä huumausaineisiin liittyvää rikosilmoitusta.
Huumausainerikosten määrä on seudullamme lisääntynyt räjähdysmäisesti. Vuonna 1997 Vammalan kihlakunnan alueella kirjattiin yhdeksän rikosilmoitusta ja 24 vuonna 1998. Seuraavana vuonna merkintöjä tehtiin 40. Vuonna 2000 huumausainerikoksia alueellamme kirjattiin 155. Luvulla jäävät lähiseudun kihlakunnista taakse esimerkiksi Kokemäki ja Rauma.
Alkuvuoden rikosilmoitusluvut ovat karua luettavaa. Tammikuun 1. päivän ja maaliskuun 13. päivän välisenä aikana Vammalan poliisille on tehty 12 huumausaineisiin liittyvää rikosilmoitusta. Koko viime vuonna ilmoituksia tehtiin kolme.