Suomen Autokatsastus Oy alkaa myydä katsastusasemillaan If Vahinkovakuutuksen auto- ja liikennevakuutuksia. "Uskomme, että palvelulle on kysyntää, sillä jo nyt olemme suurin vakuutusyhtiöiden ulkopuolinen auto- ja liikennevakuutusten välittäjä", kertoo Suomen Autokatsastus Oy:n markkinointijohtaja Petri Kalmi. Yhtiöllä on 123 katsastusasemaa, joista yksi Vammalassa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Huittisissa vuoti vettä maaperään, kaupunki hyvittänee
Kommentoi
Vettä oli kulunut vajaan vuoden aikana yli 700 kuutiota.
Tekniikkamurheet kiusasivat Lauri Joonaa: "Ralli on välillä tällaista"
Mitalisijoitus jäi kaukaiseksi haaveeksi.
Vanha valtuusto päättää mm. uimahallin kiinteistöyhtiöstä ja uusien luottamushenkilöiden palkkioista – Katso suorana
Kokous on päättyvän kauden viimeinen.
Sääksjärven tuntumaan suunnitteilla 8-11 tuulivoimalaa
Alue on kooltaan noin 1 260 hehtaaria.
Karkkuun uusi palvelu: Rantabaari tulossa kesäksi
Kaupunki vuokrasi yritykselle määräalan.
Seuraava:
Vuonna 2020 äetsäläisiä reilut 4 000
Edellinen:
Äetsästä taskukoossa