Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Keskiviikko 9.10.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Äetsä hakee viiden miljoonan harkinnanvaraista rahoitusavustusta

Uutiset

Kuntien tämän vuoden harkinnanvaraisten avustusten hakuaika päättyi perjantaina. Hakemuksen jättäneiden kuntien joukossa ovat muun muassa Äetsä, Huittinen, Punkalaidun ja Kiikoinen.

Sekä Äetsä että Huittinen hakevat viiden miljoonan markan avustusta. Punkalaitumella on haussa neljä miljoonaa ja Kiikoisilla 3,2 miljoonaa markkaa. Yhteensä avustusta haki tälle vuodelle 306 kuntaa. Viime vuonna hakemuksen lähetti 286 kuntaa.

Avustusten myöntämisestä päättää valtioneuvosto alue- ja kuntaministeri Martti Korhosen esityksestä. Kuntien hakemuksista pyydetään Suomen Kuntaliiton lausunto. Sisäasiainministeriö maksaa myönnettävät avustukset kunnille ilman eri hakemusta joulukuussa.

Kuntien valtionosuuslain mukaan harkinnanvaraista rahoitusavustusta voidaan myöntää kunnalle, joka ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: