Säkylän seurakunnan hautausmaiden laajennustyöt on saatu päätökseen. Yli 3000 uutta hautasijaa vihittiin käyttöön sunnuntaina Turun piispan, Ilkka Kantolan toimesta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Korona- ja influenssarokotusten ajanvaraus laajentui: Näin toimitaan Sastamalassa ja Punkalaitumella
Kommentoi
Ajan voivat varata yli 65-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat yli 18-vuotiaat.
Kännönvuoren vessat suljettiin Huittisissa ilkivallan takia
Tapahtumia järjestävät voivat tarvittaessa tilata ovien avauksen.
Aluevaaleihin valittu ehdokkaita: Kolme nimeä tiedossa Sastamalasta
Piirijohtajien mukaan aluevaalit kiinnostavat.
Sastamalassa pääsee neuvolaan illalla: Laajennettuja aukioloja kokeillaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
Aikoja on tarjolla myös lauantaisin.
Sastamalan keskustan esteettömyyttä kartoitetaan pelin avulla: Kansalaiset osallistetaan havaintojen keräämiseen
Joukkoistamisella on aiemmin tutkittu pyöräteiden kuntoa.
Seuraava:
Ratapölkyt murskataan Ylöjärvellä