Ränsistynyt vene liplattaa aaltoilevassa vedessä. Pieni tuulenvire koettelee yksinäisen miehen lakkia ja hellii rönsyistä parranalkua.

Viime yönä Fiske ei saanut nukuttua. Eipä kyllä ollut alla pehmeää untuvapatjaa vaan kova veneen pohja, joka kaiken lisäksi vielä vuoti ainakin kahdesta kohtaa. Yhden reiän tukittua vettä alkoi valua toisesta reiästä. Onneksi oli lämmin kesäyö, eikä sentään vettä satanut.

Fiske soutaa yhä kauemmas Fisurannasta. "Mitä kauemmas, sen parempi" oli hänen mottonsa. Fiskellä on ollut paljon aikaa miettiä tapahtumia. Tosiasiassa hän ei vieläkään kunnolla hahmota, mitä hän silloin juhlatuulella teki. Mitä nyt puolihuolimattomasti tehdyn lapsen, mikäli Aulikseen oli luottamista. Ei edes lokkien mieleenpainuva käkätys auttanut muistiaukkojen täydentämisessä. Sama ontto pää kesät talvet.

Viimeinen itsekääritty sätkä on huulilla. Tulitikku leimahtaa ja pian tuttu nikotiinin maku alkaa ravata pitkin Fisken elimistöä. Auttaapa tupakka pahempaan nälkään, oli Fiske todennut kun hän ja Teresa olivat vierailleet viikon ajan Teresan äidin luona. Muori ei ollut keittiönaisia, vaikka hän itse niin luuli.

Rantaviiva näkyy horisontissa. Rannalla jammaillaan täysillä: "Niin ne päivät lentää, ne lentää maahan, jossa on ikirouta ja vastatuulet viiltää…"