"Kaikki ei nyt täsmää", mutisee kenraali, kun vartija juoksuttaa heitä aamupalalle. Waterberg huomaa ylijohtajan saapuvan Varusvarikon vankilan ruokalaan. Johtajan perässä seuraa kaksi tummaan sonnustautunutta miestä. Ylijohtajan silmistä kantautuu pelko, kun hän nostaa katseensa.

"Aamuja. Varhain tänä aamuna Varusvarikon maanlaajuinen tiedustelupartio toi toimistooni huonoja uutisia. Partion päällikkö Kaarlo Tulikivelle kerrottujen havaintojen mukaan tämän Varusvarikko-osaston pitkäaikaiset konkarit, kenraali Carl Warner Waterberg ja toiminnanjohtaja Mustikkajoki ovat menehtyneet lentokoneen syöksyssä pari viikkoa sitten. He olivat suorittamassa salaista operaatiota yhdessä kenraali Saarenkedon kanssa, joka jatkaa tästä", kertoo ylijohtaja.

Vankilassa kuohuu. Waterberg ja Mustikkajoki ovat hämillään, mutta päättävät odottaa ja katsoa mitä seuraavaksi tapahtuu.

"Huomenta. Olen kenraali Saarenketo. Otan osaa sotakonkareiden puolesta. Kuitenkin ikäväkseni on todettava, että Waterberg ja Mustikkajoki olivat loikkareita. Olin ohjaamassa heitä kohti määränpäätä, kun kaverukset tainnuttivat minut. Heräsin lentokoneen syöksyessä ja pelastin itseni. Loikkarit olivat jo tuolloin häipyneet. Tässä kaikki", lopettaa Saarenkedoksi itseään kutsuva mies.

"Tätä täytyy nyt sulatella", tuhisee Waterberg Mustikkajoelle. "Meidät on vangittu ja medialle me olemme kuolleita. Ja miksi kukaan ei tunnista meitä?" ihmettelee kenraali. "Kuka vanki meistä nyt olisi kuullut?" vastaa Mustikkajoki.

"Ja tuo kenraali Saarenkedoksi itseään kutsuva näyttää hyvin tutulta… mutta mieshän on Varusvarikon autohallilla tapaamamme Arvo Miettinen!" tajuaa kenraali. "Aivan. Se jonka taustaa minun pitikin tutkia", vastaa Mustikkajoki. "Tästähän dekkari tuli", tuhahtaa Waterberg.