MAINOS

Keskusta kaikkialla

Kolumni

Samuli Kinnari

Olen seurannut huvittuneena ja myös hämmästyneenä keskustan puheenjohtajakisaa. Miksi puolueen keulakuvan valinta on saanut presidentinvaalimaisia piirteitä?

Joko valtakunnalliset mediat kärsivät akuutimmasta uutispulasta kuin voisi kuvitella tai sitten keskustalaiset ovat todella taitavia tiedottajia. Ensi kesänä puheenjohtajan valitsevat Ahon joukkueen lisäksi myös sosiaalidemokraatit ja kristillisdemokraatit. Sen on moni tiedotusväline tainnut unohtaa.

On outoa, jos keskustan puheenjohtajavalinta jaksaa nykyisen uutisoinnin mittakaavassa kiinnostaa ketään muita kuin keskustalaisia. Ja keskustalaisia kamppailun pitääkin kiinnostaa. Muiden mahdollisen mielenkiinnon syyksi voi kuvitella vain sen harhaluulon, jota tiedotusvälineet ovat lietsoneet. Eli että seuraava pääministeri olisi keskustalainen ja nimeltään Anneli Jäätteenmäki. Mutta kun ei välttämättä ole. Ensinnäkin keskustan olisi voitettava eduskuntavaalit, toiseksi Anneli Jäätteenmäen olisi saatava riittävä potti ääniä päästäkseen Arkadianmäelle ja kolmanneksi Jäätteenmäen oikeasti pitäisi nousta puolueensa johtoon.

Ehdin jo viime viikolla toivoa, että suurin hurmio keskustan puheenjohtajapelistä olisi lehdistössä loppunut. Mutta ei sittenkään. Paavo Väyrynen päätti lähteä kisaan mukaan ja siitäkös riemu ratkesi. Ja vielä on pari kuukautta vaikka jokaisella vähänkään julkista mielenkiintoa herättävällä keskustalaisella aikaa ilmoittautua puheenjohtajakandidaatiksi.

Ehkä olisi aika jättää keskustan puheenjohtajakisa heille, joille se kuuluu. Minä ja toivoakseni moni muu emme kamppailua viitsisi seurata, koska meillä ei keskustan vaaleissa ole äänioikeutta.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top