Kansallista veteraanipäivää vietetään lauantaina. Äetsän kunnan kulttuuritoimi sekä Keikyän ja Kiikan seurakunnat järjestävät aikaisempien vuosien tavoin yhdessä juhlan äetsäläisille veteraaneille ja heidän omaisilleen. Tänä vuonna juhlitaan Keikyän seurakuntatalossa kello 11.00 alkaen. Ennen juhlaa Keikyän hautausmaalla lasketaan seppele kello 10.30.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Punkalaitumella pohdittiin tyhjiä tiloja, Huittisissa jokien hyödyntämistä
Edellinen:
Lämmin sää toi lisää muuttolintuja