MAINOS

Punkalaidun Pirkanmaalle

Kolumni

Samuli Kinnari

Kevään aikana tiedotusvälineet ovat ahkerasti uutisoineet kuntien ja muiden tahojen lausunnoista, jotka ovat koskeneet Punkalaitumen kunnan halua siirtyä Pirkanmaan maakuntaan. Satakunnassa Punkalaitumen maakuntavaihdoshankkeeseen on suhtauduttu penseästi, minkä hyvin ymmärtää. Pirkanmaalla kunnalle on näytetty vihreää valoa.

Punkalaitumen siirtäminen Pirkanmaan maakuntaan on hyvin toivottavaa. Siirtoa puoltaa moni looginen syy. Olennaista on ensinnäkin kunnan oma tahto. Punkalaitumen kunnanvaltuuston kokouksessahan siirtoa Pirkanmaalle kannatti murskaenemmistö. Tuoreen asiointi- ja vaikutusaluetutkimuksen mukaan Tampereesta on tullut kunnan maakuntatason asiointikeskus. Lisäksi Punkalaidun kuuluu jo nyt Vammalan kihlakuntaan, jonka kunnat ovat pääsääntöisesti pirkanmaalaisia.

Maakuntavaihdokselle on myös historialliset perusteet, sillä Punkalaidun liittyi perustajajäsenenä Tampereen liikennealueen suunnitteluliittoon vuonna 1952. Siteitä Pirkanmaalle löytyy myös elinkeinomaailmasta. Punkalaidunhan on Pirkanmaan Yrittäjät ry:n toimialuetta.

Maakuntavaihdoksen yhteydessä Punkalaidun tulee liittää Lounais-Pirkanmaan seutukuntaan.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top