“Ja kenraali Waterberg: Teille on varattu työhuone ylijohtaja Mustikkajoen työhuoneen vierestä, Varusvarikko 10:n Teema-salin länsisiivestä. Teistä tehdään päästrategisti, mikäli vain otatte tehtävän vastaan. Olettehan jo evp”, jatkaa ylijohtaja. “Totta maar”, hihkaisee Waterberg karhealla äänellään.

Seuraa kättelyä ja pokkaamista. Yleisö taputtaa käsiään, kun Reijo Hoo polkee vasenta jalkaansa musiikin tahdissa. Tuttuun tapaan Reijo unohtaa siellä täällä laulujensa sanoja ja onpa herra vähän ottanutkin.

“Miellyttävä tuo Reijo Hoo. Niin tahdikas ihminen”, arvostelee tuore ylijohtaja Mustikkajoki laulavaa artistia. “Sanoitukset ovat unohtumattomia”, Mustikkajoki jatkaa. Vieressä kiehnaavat reportterit kirjoittavat ylijohtajan lauseita muistiin.
“Juoppo rallattaa ikivihreitä”, laukoo Waterberg Mustikkajoelle.
“Shh, tuki suusi. Etkö näe, että paikallislehtien paparazzit seuraavat meikäläisen jokaista liikettä, jokaista lausetta ja ystäviäni. Käyttäydy kenraalin arvoisesti”, valistaa Mustikkajoki ja mulkaisee Waterbergia tuimasti.
“Kyllä herra ylijohtaja. Aina, herra ylijohtaja”, ivailee Waterberg ja hipsii hakemaan lisää boolia välttääkseen uuden äiti-poika-tilityksen.

“Iltaa, kenraali Waterberg”, tervehtii leski Liisa Saarenketo.
“Hyvää… Otan osaa”, vastaa Waterberg vaitonaisesti.
“Kiitos.”
“Saanen tiedustella tuosta kellosta. Miehenne sanat kaikuvat päässäni: Se ei ole tavallinen kello. Mitähän mahtoi tarkoittaa?” tiedustelee Waterberg leskirouvalta.
“Öh, ei tämä ainakaan mikään Rolex ole”, kikattaa Liisa vaivalloisesti. “Anteeksi, täytyy mennä”, hän jatkaa.
“Mikä hänelle tuli?” miettii Waterberg itsekseen.

Pippalot jatkuvat myöhään. Reijo Hoo sanoittaa laulujansa reaaliaikaisesti uudelleen, mutta muilla riittää hauskaa.