Neljänkymmenen kilometrin nopeusrajoitukset ovat tulleet tieliikenteeseen jokapäiväiseksi harmiksi. Aluksi ajatus nopeusrajoitusten laskemisesta taajama-alueilla viidestäkymmenestä neljäänkymmeneen kilometriin tunnissa tuntui ihan hyvältä. Mutta käytännön kokemus puhuu ihan toista.

Totta on se, että jarrutus matkat lyhenevät ja turvallisuus saattaa hiukan parantua, mutta taas toisaalta nopeuden laskeminen neljäänkymmeneen toi mukanaan myöskin tiettyjä haittoja. Haitoiksi voidaan laskea ruuhkaisuus, vaarallisten ohitusten lisääntyminen, jalankulkijoiden arvaamattomuus sekä vilkun käyttäminen liian myöhään taaja-alueilla.

Parhaiten neljänkymmenen kilometrin rajoitus ajaa asiansa suurten kaupunkien ydinkeskusta-alueilla. Mutta pienten kuntien ja kaupunkien ydinkeskustojen ulkopuoliset alueet olisivat saaneet jäädä vanhojen normien mukaisiksi, sillä ihmiset olivat niihin jo tottuneet. Ja käytäntö osoitti ne toimiviksi.

Ennen toteutusta kannattaisi miettiä miten tällaiset järjestelyt tulisi hoitaa ja kuinka paljon niitä tehdään, sillä teoriassa asia saattaa toimia, mutta käytännössä ei. Näin jälkikäteen on hyvä sanoa että vanhassa vara parempi.