Poikkesin tuossa eräänä aurinkoisena päivänä hakemassa posteljoonin tuomiset. No, postilaatikko ammotti tyhjyyttään, vaikka kello näytti reilua kymmentä. “Pirskatti vieköön. Onhan se ennenkin tähän aikaan tullut”, mutisin itsekseni.
Käännyin ympäri ja lähdin löntystelemään autotallia kohti. Juuri samaisella hetkellä viereisen huushollin etuovi kopsahti auki. “Tua munkin posti!” rääkäisi vanha leidi. Raakkuvan akan ikämittari osoitti luultavasti seitsemääkymppiä, joten tunsin, että oli toimittava nopeasti. Homma oli hoidettava, muuten leidi hyppäisi silmille. “Mikäs teitin nimenne on?”, kysyin. “Jyrkänne. Sula Jyrkänne”, huusi Jyrkänne. “Selvä”, sanoin ja aloin etsimään oikeaa laatikkoa.
Tein täyskäännöksen ja vein akan postin. Leidi odotti vaativan näköisenä ovella. Yritin vältellä suoraa näkökontaktia. “Ei ollu varmaankaan päiväposti tullut. Tässä on nää aamulla tulleet”, sepitin leidille. “Sä oot harmooninen ihminen. Susta tulee lääkäri”, vastasi siniseen hameeseen pukeutunut leidi Jyrkänne. Leidi pulisi tovin jos toisenkin ja yritin näyttää kiinnostuneelta.
Ikuisuudelta tuntuneen yksinpuhelun jälkeen hänen otteensa hellitti. “Ota pastilli… Ota toinenkin. Kiitos nyt kun toit postin.” Kops! Sula-mummo löi oven kiinni nopeasti. “Kyllä vanhukset sitten ovat vikkeliä liikkeissään”, ajattelin ääneen.
Myöhemmin tapasin samaisen naisen. Enää minusta ei tulisikaan lääkäri vaan pappi. Leidi Jyrkänne on varmasti ennustaja.
