Sängyt on sijoitettu symmetrisesti toisiaan vasten. Sängyillä makaa kaksi vanhaa ja vakavaa ja tiukkaa ja ainutlaatuista ja riitaista ihmistä. Edellisenä iltana sattunut pieni riita puhkesi ärhäkkään, sotaisaan riehuntaan, jossa valkotäpläinen koira oli hengenvaarassa. Kaikki alkoi juupas-eipäs -riidasta.

Aika kuluu hitaasti. Kirjan sivut tuntuvat raskailta kääntää; ne ovat kuin tiiliskiviä. Kirjaa on vaikea lukea. Kirja tuntuu oudolta ja etäiseltä. Ajatukset lentää liihottavat asiasta toiseen ja asiasta toiseen. Olo on kuin tunkiolla. Millään ei ole väliä. Haluaisi vain olla.

Radiosta kuuluu musiikkia. Rainer Friman laulaa Olen onnellinen. Mukavan rauhallinen tempo. Ajatukset siirtyvät taas eiliseen riitaan. Tulikohan tehtyä typerästi? Täytyisikö pyytää anteeksi? Olo on kurja ja raskas. Ei saa henkeä. Täytyykö pyytää anteeksi? Apua!

Koira tuijottaa tyhjyyteen. Se ajattelee. Se ei näytä todelliselta. Se on päälle liimatun näköinen, kuvamanipulaatio. Se on vieras avaruudesta!

Valo. Ikkunoista kajastaa valo. Valo, joka on kirkas. Valo, joka tuo turvallisuuden ja vaarallisuuden tunteen. Onko kyseessä ufojen sieppaus? Ollaanko Taivaan Porteilla, Paratiisissa? Valo…

Nyt pakottaa. On annettava anteeksi. Minä olen syypää. "Anteeksi, olen pahoillani". Molemmat sanoivat sen yht'aikaa. Suu menee messingille. Kaikki on taas hyvin. Sota on ohi, ketään ei kärsinyt fyysisesti. Aurinko paistaa, suorastaan hekumoi. Koira on ajatuksissaan. Vanha pari lukee kirjaa. Sängyt on sijoitettu symmetrisesti. Matka on yhtä juhlaa!