Hirvilahden kunnanjohtaja Keijo Niemi vääntelehti tuolissaan. Kesä oli ehtinyt jo elokuuhun. Niemeä hiosti ikkunasta tulvivan auringonpaisteen lisäksi myös tuleva ystävyyskunnan Påddakurstedin delegaation vierailu.

Påddakurstedin väki halusi tutustua matkallaan erityisesti hirvilahtelaiseen kunnallispolitiikkaan. Yllättäen Keijo Niemellä välähti. "Se on se aatteen palo, mitä meidän pitää niille esitellä. Vaihde, kutsukaa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anneli Hurjanen heti paikalle!" Niemi kailotti keskusradion mikrofoniin. Koko kunnanvirasto raikui.

Valtuuston puheenjohtaja Hurjanen puuskutti silmänräpäyksessä kunnanviraston raput ylös ja jatkoi matkaansa Niemen huoneeseen. "Anneli, siinähän sinä! Nyt tehdään niin, että otetaan siivouskomerosta ämpäri ja mennään tuohon yläaulaan", Niemi ohjeisti ja lähti kohti komeroa. Anneli kirmasi hengästyneenä perässä. Kunnanjohtaja nappasi ämpärin komerosta ja vei sen keskelle yläaulan lattiaa.

"Muistathan, Anneli, että meille on tulossa se Påddakurstedin väki tutustumaan kunnallispolitiikkaamme. Minä haluan, että vieraille jää hyvin eläväinen kuva meidän päätöksenteostamme, joten päätinkin näyttää niille vähän aatteen paloa. Eli nyt kun paikalla on aate eli sinä, niin tarvitaan vain palo", Niemi jutteli ja heitti papereita ämpäriin. Ennen kuin Anneli Hurjanen ehti toppuuttelemaan, kunnanjohtaja raapaisi tulitikun ja pudotti sen paperikasan päälle. Liekit nuoleskelivat ämpärin reunoja ja palohälytin pärähti soimaan. "Perkule!" Niemi älähti.

Hetken kuluttua Hirvilahden VPK:n auto kaarsi pihamaalle. Parin päivän kuluttua Kukkaniityn Sanomat uutisoi: "Onko aatteen palo hukassa Hirvilahdella? – Kunnanjohtajakin sytytyspuuhissa".